Martin Falklind, Folkets hus, Umeå 18.1.2017

Pohjois-Ruotsissa alkoi alkuvuodesta 2017 maan suurin makeanveden
vesistöjenrestaurointiprojekti koskaan, nimeltään ReBorN-LIFE. Rahaa
hankkeeseen oli saatu myös EU:lta, se on kokoluokaltaan noin 13 miljoonaa euroa ja
jatkuu vuoteen 2021 asti. Västerbottenin lääninhallitus oli kutsunut projektin
kickoffin yhteyteen luennoimaan Fiskejournalen-lehden päätoimittaja ja
urheilukalastuspersoona Martin Falklindin, joka puhui inspiroivasti pari tuntia
mahdollisuuksista, joita faktoihin ja tutkimustietoon pohjautuva ajattelu voi luoda
niin urheilukalastajille kuin ammattikalastajillekin, käyttäen esimerkkeinä
menestystarinoita maailmalta. Samoin tuli selväksi, että muutokseen ei välttämättä
tarvita suuria väkimääriä. Joskus kourallinen, tai jopa yksi ihminen, voi tehdä
päätöksiä, joilla on kauaskantoiset seuraukset. Ohessa muistiinpanoni luennolta.

Martin aloitti luennon tarinalla lomareissulta varhaisteininä. Hänen perheensä oli
rannikolla lomailemassa, ja hän ja kaverinsa olivat ottaneet kalavehkeet mukaan. He
menivät rantakallioille heittelemään, ja pian kala alkoikin purra vieheisiin. He
ottivat kalan toisensa jälkeen ylös ja ohikulkijoita kerääntyi heidän ympärilleen.
Yleisö hurrasi joka kerta kun kala saatiin kalliolle ja pian niitä olikin pinossa
reippaasti toistakymmentä.

Hetken kuluttua paikalle saapui Martinin isä, joka rikkoi tunnelman: ”Mitä
hemmettiä te teette?” Julkinen läksytys vanhemmilta on jokaiselle nuorukaiselle
nolo tilanne, ja niin oli nytkin. ”Mitä te oikein ajattelitte tehdä näillä kaloilla? Mökin
pakastelokero on kenkälaatikon kokoinen, eikä kukaan perheestämme edes syö
säynävää!”

Martin kertoi, että tapahtuma oli ensimmäinen joka sai hänet miettimään kohtuutta
kalastuksessa. Reaktioihimme on kuin rakennettu, että kun otamme saalista niin
paljon kuin mahdollista, väki osoittaa suosiotaan.

Sama ajattelu vallitsee yhä maailmanlaajuisesti: saalista ja tapa. Ja samalla lailla me
yhä kohtelemme vesistöjämme, valitettavasti.

Siksi perusajatus on tärkeä: turvata hyvät kalastusvedet kaikille paikallisille ja
myös kalastusturismin toimijoille.

”VI ÄR HEMMABLINDA”

Olemme sokeita sille, mitä meillä on ympärillämme. Norjassa ei osattu arvostaa
fantastisia kalastusvesiä suurine jalokalakantoineen hyvin pitkään (”ei kai tästä nyt
kukaan maksaisi, tuonne kun menee niin kalaa siellä on, ei tässä mitään ihmeellistä
ole”), sama tilanne on Ruotsissa hauen kohdalla. Hauki on yksi suosituimmista
lajeista urheilukalastuksen piirissä, mutta vieläkin etenkin pohjoisemmassa tapaa
asennetta ”jaa hauki? Se nyt on minkinruokaa, me heitetään se pellolle!”

Toimiva kalastusturismi auttaa pitämään vesistöt ja kalakannat kunnossa, koska se
tuo mukanaan rahaa. Luonnollisesti myös paikalliset elinkeinonharjoittajat
hyötyvät. Avainasemassa on vesistöjen ja kalakantojen kunto.

TOIMIVAN KALASTUSTURISMIN PERIAATTEITA

Oikeiden odotusten luominen ja lunastaminen on tärkeää. Martin kertoi
opastamastaan jalokalareissusta, jota oli promotoitu onnistuneilla
pyyntireissuvideoilla. Keli oli vaikea, mutta silti osallistujat onnistuivat saamaan
kalaa kohtuullisen mukavasti. Asiakkaat eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä, ja yksi
heistä joka oli juristi, uhkasi jopa haastaa järjestäjän oikeuteen. Vasta kun viikon
pyyntistatistiikkaa käytiin läpi ja todettiin, että kukaan osallistujista ei ollut koko
elämänsä aikana saanut yhtä paljon jalokalaa, alkoi tilanne rauhoittua. ”Mutta kun
videolla sait kalaa joka heitolla!”

Tapauksesta viisastuneena markkinointia muutettiin. Ennen reissuja osallistujat
saavat nykyisin viestin, jossa todetaan että ”siellä on helkutin paljon hyttysiä, kokki
ei ole oikein tehtäviensä tasalla, välillä kala on surkealla syönnillä, joskus keli on
niin rankka että se puhaltaa leirin taivaan tuuliin… jos siltä tuntuu, vielä voitte perua
ja saada rahat takaisin.” Muutoksen jälkeen kaikki asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.
Psykologia ratkaisee!

KONTROLLI

Kalastusturismin pyörittämiselle on valittava paikat, joissa ei ole paljon väkeä.
Kukaan ei halua maksaa siitä, että pääsee kalastamaan pätkälle jossa on 60 ukkoa
sadan metrin pätkällä.

Myös tiukat säännöt ovat tärkeässä osassa. Kaikki napisevat säännöistä ja
rajoituksista, mutta kun kalastusta ja vesistöjä hallinnoidaan oikein, ovat kaikki
tyytyväisiä.

Säännöt ovat olemassa siksi, että suojellaan sitä, mikä on arvokasta. Seychelleillä,
joiden elinkeino on täysin turismin varassa, väärälle saarelle meneminen voi johtaa
kolmen vuoden vankeustuomioon; kilpikonnan tappamisesta heilahtaa häkkiä viisi
vuotta, ja kakku on seitsemän vuotta jos yrittää salakuljettaa kookospähkinän
saarilta. Voidaan siis sanoa, että kookospähkinät pysyvät paikoillaan ja kilpikonnat
saavat olla rauhassa, mikä taas mahdollistaa turismielinkeinon jatkumisen ja
paikallisten leivän syrjässä pysymisen.
PAIKALLINEN KULTTUURI

Paikallinen kulttuuri on kalastusturismissa erittäin tärkeää. Asiakas arvostaa sitä,
että paikallinen kulttuuri on varjeltu ja säilytetty. Kukaan ei halua samaa geneeristä
tuubaa jota saa joka paikasta, sellaisen takia ei kannata kotoa poistua. Ruoan,
majoituksen sekä oppaiden pitää olla paikallisia. Kokemus reissusta on yhtä tärkeä
kuin itse kalastus.

RINNAKKAIN JA YHDESSÄ

Jos kalastus tökkii ja kalaa ei tahdo vesistöstä löytyä, asian vallitsevasta tilasta
syytetään aina jotakuta muuta: verkkokalastajia, troolareita, ammattikalastajia,
ylikansallisia toimijoita… Mutta kaikille riittää mahdollisuuksia yhteiseloon
rinnakkain, jos asiat ovat hyvin selvitettyjä ja järjestyksessä.

Esimerkkinä Martin kertoi Kanadan Victoria Islandista. Siellä jokea nousi
parhaimmillaan 80 000 nieriää vuodessa biologien tutkimusten mukaan.
Jatkotutkimuksissa todettiin, että jos kaloista kalastetaan 8000 kpl, seuraavana
vuonna nousee jälleen 80 000. Jos kalastusta nostetaan 20 000 kappaleeseen,
nousee seuraavana vuonna jokea vain 60 000 kalaa.

Tämän pohjalta päätettiin kiintiöt: ammattikalastajien kiintiö on vuosittain 7000
kalaa eikä yhtään enempää. Urheilukalastajat pitävät kirjaa omista saaliistaan ja
heidän kiintiönsä on 1000 kpl.

Säännöstely toimii hienosti ja kapasiteetti on maksimoitu: vesistön kantokykyä ei
ylitetä, alueen ravintoloilla on tarjota paikallista kalaa ja urheilukalastajat saavat
isoja fisuja siiman päähän. Arvostus paikalla on niin kova, että kalastus siellä
maksaa n. 5000 € per viikko!

Islannissa on Green Capitalism -idea laitettu käytäntöön: urheilukalastusala ostaa
ammattikalastajilta kiintiöosuuksia omaan toimintaansa. Lohet voivat hyvin ja
kaikki tienaavat enemmän!

SUUREMMAT KALAKANNAT

Ruotsissa lohikannat ovat elpyneet urheilukalastusturismin myötä. Kålälvenillä on
luovuttu suurien pyydysten käytöstä, mikä johti suoraan lohikantojen
palautumiseen normaalitasolle.

YKSI PÄÄTÖS – SUURET SEURAUKSET

Martin kertoi kalastusreissustaan Cabo San Lucasiin, tarkoituksena saada koukkuun
Hemingwayta mukaillen ”veneen kokoinen kala”. Reissuun liittyi hurjia hetkiä
kalastuskanootissa hylkeiden keskellä ja huimaavaa vauhtia suuri kala siiman
päässä, mutta matkan detaljit on parempi kysyä mieheltä itseltään. Tärkeämpää on
paikan tarina.

90% merien suurista kaloista ovat poissa. 1950-luvulla tutkijoiden kanta oli että
”meri on niin suuri että ei ne kalat koskaan lopu”. Seurauksena tulivat troolarit ja
massakalastus, ja se on syynä nykytilanteeseen.

Cabo San Lucasissa kuitenkin Falklindia kohtasi meren elämän runsaus ja
monimuotoisuus: ”meri kuohui kuin koski: miljardit makrillit ja sardiinit söivät
pikkukaloja, jotka taas söivät planktonia”. Valaita, hylkeitä… hän ei ollut koskaan
nähnyt niin paljon elämää vedessä yhden päivän aikana.

Miksi?

Cabo San Lucas oli pitkään pikkukylä, jossa asusteli kourallinen kalastajia. Neljä
kalastusvenettä ja yksi kalanjalostamo, ja 400 kalan päiväkiintiö. Kalanjalostamon
omistaja kuitenkin huomasi, että kalastajien täytyi lähteä aina aikaisemmin ja
reissata aina pitemmälle saadakseen kalaa. Hänellä heräsi kysymys: mitenkäs
meidän käy tulevaisuudessa? Kysyessään kalastajilta hän sai vastaukseksi ”ei… se on
varmaan hait jotka syö meidän kalat…”

”Hitot haikaloista, mitä me teemme asialle?”

”Ostetaan yksi vene lisää. Hommat isolleen, kato! Sillä lailla me ollaan aina tehty, jo
vuositolkulla!”

Kalanjalostamon omistaja päätti kuitenkin toimia toisin. Hän pudotti
ostokiintiöitään. Kalastajat olivat tietenkin raivoissaan.

”Satsaamme kalanpyynnin sijasta turismiin”, ilmoitti omistaja.

”Mutta eihän me olla koskaan niin tehty!”

Päätöksellä ja omistajan pitkän tähtäimen ajattelulla oli kauaskantoiset seuraukset.
Nykyisin Cabo San Lucasin turismi kukoistaa, samoin kuin kalakannat; paikka on
maailman suurin urheilukalastussatama, ja ammattikalastus on siellä ehdottomasti
kielletty.

Cabo San Lucas kasvoi pikkukylästä 120 000 asukkaan kaupungiksi, jossa on lisäksi
Meksikon alhaisin rikollisuus. Kaiken takana oli yhden ihmisen päätös!

TOINEN TARINA JOLLA OLI ONNELLINEN LOPPU

Floridalla oli ollut samantyylinen kehityskulku kuin Ruotsilla: panostettiin suuriin
tehtaisiin, jotka tuottavat paljon kalaelintarvikkeita. Kuitenkin ajan myötä
Floridassa huomattiin, että kalat alkavat hävitä vesistä. Asiaa tutkimaan asetettiin
komissio, Fish and Wildlife Conservation Commission, vuonna 1981. Komissiossa ei
ollut yhtään ammattikalastajaa tai urheilukalastajaa, vaan komission tarkoitus oli
nimenomaisesti olla riippumaton eturyhmistä.

Komission tehtäväksi tuli selvittää, miten merialue saataisiin tuottamaan
mahdollisimman paljon kalaa – ei siis miten merestä saataisiin otettua niin paljon
kuin mahdollista. Amerikkalainen ajatteli fiksusti merta kuin pankkitiliä: mitä
enemmän siellä on, sitä enemmän se kasvaa korkoa.

Ruotsissa ja muuallakin tutkimustyössä on yleisenä ongelmana se, että tutkijat eivät
uskalla tuoda julki tutkimustuloksia, koska kalastajat suuttuvat ja aloittavat
syyttelyn ja loanheiton. Tämä ajaa tutkijoita valitsemaan triviaaleja ja
kokonaiskuvassa merkityksettömiä tutkimuskohteita. Floridassa kuitenkin
”eksoottinen” tutkimus heitettiin romukoppaan ja tutkimuksessa keskityttiin
lajeihin, jotka ovat taloudellisesti tärkeitä – meillä lajit olisivat kenties lohi ja hauki.

Floridassa tutkimus puna-ahvenen osalta osoitti, että vuonna 1986 vain 1% selviytyi
sukukypsään ikään. Puna-ahven elää n. 40-vuotiaaksi, ja alkaa kutemaan 5-
vuotiaana. Tutkimuksessa selvisi myös, että urheilukalastus oli syyllisenä 70%:iin
kuolleisuudesta.

Tutkimustulosten seurauksena kaikki puna-ahvenen kalastus kiellettiin puoleksi
vuodeksi 1986-1987. Jengi tietenkin poltti peliverkkarinsa ja oli raivoissaan.
Täyskieltokauden jälkeen kalastusta avattiin tiukoilla kiintiöillä, joita nostettiin
asteittaan. Alkuun kiintiö oli yksi kala vuorokaudessa per kalastaja. Vuonna 1996
sukukypsäksi selviytyvien määrä oli jo 30%.

Samoja periaatteita alettiin soveltaa kaikkiin lajeihin. Troolien leveys rajoitettiin
kolmeen metriin, verkkokoon maksimiksi säädettiin 500 ft2. Kutuajoista kaksi
kolmannesta rauhoitettiin. Floridassa luotiin myös ”kalastusreservaatteja”, joissa
saaliin takaisinpäästäminen oli pakollista – tutkimusten mukaan alueet, joissa
harjoitetaan Catch & Release -kalastusta tuottavat kalaa käytännössä yhtä hyvin
kuin alueet, joilla kalastus on kielletty. Vuonna 1995 astui voimaan
verkkokalastuskielto.

Vain pienen mittakaavan kalastus minimoiduilla sivusaaliilla oli sallittua.
Kalastusluvat tulivat pakollisiksi urheilukalastajien äänekkäistä protesteista
huolimatta, ja niistä saadut varat käytettiin tutkimukseen, valvontaan (!) ja
koulutukseen. Ammattikalastajia koulutettiin uuden tutkimustiedon pohjalta.

Toimenpiteiden seurauksena kalat ja merenelävät alkoivat palata vesiin. Kalojen
maailmassa kantojen toipuminen voi olla yllättävän nopeaa, jos sille annetaan
mahdollisuus.

US Department of Commerce:n laskelmien mukaan (2014) Floridassa
ammattikalastus oli noin miljardin dollarin bisnes ja urheilukalastus puolestaan
kolmen miljardin toimiala. Komission selvityksen pohjalta tehtyjen toimenpiteiden
tuloksena ammattikalastus Floridassa kasvoi 5,5 miljardin dollarin liiketoiminnaksi,
työllistäen 82 000 henkilöä. Urheilukalastus puolestaan räjähti 13 miljardin dollarin
bisnekseksi, joka työllistää 110 000 ihmistä! Ja kaiken tämän loi seitsemän ihmisen
komission faktoihin tukeutuva työ.

Falklindin mukaan jos Ruotsissa tehtäisiin vastaavanlaiset liikkeet, loisi se
ammattikalastuksen alalle 30 000 työpaikkaa, jotka eivät tarvitse valtion tukea.
Urheilukalastuksen piiriin syntyisi 35 000 työpaikkaa.

Faktojen selvittäminen on ensisijaisen tärkeää, samoin tutkimus ja kalakantojen
kartoitus.

KUNKKU-KALLE KALOJEN ASIALLA

Ruotsin kuningas Carl-Gustav on innokas urheilukalastaja, ja hän on tehnyt paljon
Ruotsin vesistöjen ja kalakantojen hyväksi. Hän on vieraillut Cabo San Lucasissa
Falklindin kanssa ja myös opinto- ja tutkimusmatkalla Floridassa, missä hän tutustui
paikallisen kalastuselinkeinon menestystarinaan. Carl-Gustav on järjestänyt myös
lohigaalan, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa tutkimukselle ja vesistöjen
restauroinnille. Gaalailta, johon oli kutsuttu elinkeinoelämän kärkinimiä ja
julkkiksia, keräsi yli 300 000 euroa Itämeren lohen suojeluun ja elinalueiden
parantamiseen.

MENESTYSTEKIJÄT

Näe mahdollisuudet. Ymmärrä tuote ja kohdeyleisö. Tämä edellyttää, että
”kotikulmasokeus” on ravisteltava pois ja ajateltava tapojen ja perinteiden
ulkopuolella.

Yhteistyö ja hyväksyntä. Tarvitaan ulkoisia aloitteita ja myös paikallisia aloitteita
toiminnalle. Mikään ei toimi, jos osapuolet ja eri tahot vain riitelevät keskenään!

Henkilöstö ja palvelu. Henkilöstön on oltava pätevää. Tämä pätee palveluihin,
infrastruktuuriin ja elämisen pyörittämiseen.

Kestävä toiminta. Toiminnan täytyy olla kulttuurillisesti, sosiaalisesti ja biologisesti
kestävällä pohjalla. Tämä tarkoittaa, että kalastusta täytyy hallinnoida. Kalakantojen
on oltava korkealaatuiset. Tätä tukemaan tarvitaan lainsäädäntöä, sääntöjä ja
kiintiöitä – ei ajattelua, että ”kaikkien pitää saada olla mukana
sukupuuttoonajamistyössä”.

Ruotsi on sitoutunut EU:n direktiiviin, joka vaatii että vesistöjen ekologinen status
on saatava hyväksi. Epäonnistumisesta seuraamuksena voi olla sakkoja. Vesistöjen
kunnon parantaminen on myös ruotsalainen ympäristötavoite. Hankkeet vaativat
suurta panostusta, pelkästään Västerbottenin alueella on 3000 km jokia, jotka
täytyy palauttaa luonnontilaan. Kahdeksan miljoonan euron ReMiBar-projektissa
Ruotsin joista poistettiin 304 vaelluskalojen nousua torppaavaa estettä.

On työskenneltävä lujasti ja nopeasti, mutta laatua ei saa unohtaa! Tutkijoita ja
tutkimustietoa pitää käyttää hyväksi. Kommunikaatio on avainasemassa, ja etenkin
maanomistajille on valaistava mitä tehdään ja miksi, ja millaisten helmien äärellä he
asuvat. On tärkeää, että he ymmärtävät hankkeiden potentiaalin.

Myös markkinointi ja media ovat tärkeitä, samoin kuin yhteistoiminta
julkishallinnon kanssa.

EPILOGI

Luennon jälkeen kävin kiittämässä Martinia inspiroivasta tietopaketista, ja kerroin
hänelle, että myös Suomessa painimme samanlaisten kysymysten kanssa ja että
raportoisin luennon sisällöstä kotimaahan hauenkalastajien keskuuteen. Martin
lähetti terveisensä ja toivotti onnea haukiemme kanssa!

 

Teksti : Antti Härmä