Hauen kalastaminen joella poikkeaa muista vesistöistä lähinnä sillä, että kyseessä on virtaava vesi. Perussääntö on kaikkialla että vieheet joko kelpaavat sille tai sitten eivät. Merellä ja ainakin isommilla järvillä suuremmat hauet ovat pääsääntöisesti isompien vieheiden perään. Joella kelpaa monesti suurelle jeddalle pienempikin uistin. Etenkin kevään tankkausvaiheen jälkeen syönti rauhoittuu ja monesti jopa ahvenet nappaavat isompiin vieheisiin kuin hauet. Tässäkin on toki vesistökohtaisia eroja, mutta jos on heittänyt päivän esim. isoja kumeja ilman tulosta niin kannattaa vaihtaa vähäksi aikaa vaikka hieman pienempään lippaan tai minnow spooniin. Siitä voi olla joskus apua.

Etenkin keväällä jäidenlähdon jälkeen kannattaa kaluta rantapenkkoja ja poukamia hidasuittoisilla vieheillä, rauhallisesti kelaten. Kylmässä vedessä hauki liikkuu vielä hieman kankeasti mutta nappaa tosissaan kiinni kun löytää sopivaa saalista. Esim. isompi gummi jossa näpsäkkä uinti, ajaa asian loistavasti. Etenkin kun muistaa kelata maltillisesti.

 

Kun sää hieman lämpiää ja kasvillisuutta alkaa ilmaantua jokeen, muuttuu myös hauen liikkuminen. virta alkaa kiinnostamaan ja näpsäköitä tärppejä löytyy helposti kosken niskalta ja jopa keskeltä koskea. Kosken niskalla hauki liikkuu usein ylävirran puolella mutta koskessa ne tavoittaa helpommin isompien kivien takaa suojasta. Sama pätee myös muuhun kovempaan virtaukseen. Isojen kiven takana on kiva öllötellä ja napata kiinni ohikulkevaan välipalaan.

Monesti etenkin matalammassa koskessa erottaa selvästi kun hauki on jahtaamassa salakkaparvea pitkin virtaa. Tällöin kannattaa valita jokin säpäkkä ärsykeväri ja heti kun näkee että pinta alkaa helmeilemään jostain kohtaa, niin heittoa sinne suuntaan. Perus lipat ja lusikat ok valinta mutta mikäli uistinlootasta löytyy kunnon popperi niin se on aina kurko valinta jolla saa loistavia pintatärppejä aikaiseksi.

 

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin etenkin matalammassa joessa pienemmät uistimet toimivat loistavasti isommallekin kalalle. Kannattaa vaan pitää huoli että koukut pysyvät suorina. Normaalisti puristan väkeset pois koukuista, mutta etenkin pienempiin uistimiin niitä tulee vaihdettua sen verran useasti että helposti pääsee unohtumaan.

Väkäsetön koukku on helpompi irroittaa kalan suusta, aiheuttaa vähemmän vahinkoa ja ei tartu niin herkästi haavin havaksiin kiinni. Myöskään kalan tartutus ei ole sen kummoisempi homma kun vastaisku kohdallaan ja muistaa pitää siimassa kokoajan hieman painetta päällä.

 

 

Koska heitettävät vieheet ovat monesti melko keveitä, niin ei niiden heittämiseen mitään rautakankea tarvita. Itse tykkään käyttää joella lyhyempää vapaa mm. siitä syystä että sen käsiteltävyys on helpompaa. Kahlatessa on harvoin haavi matkassa joten isommankin hauen saa näppärästi nostettua liplockilla tarpeen vaatiessa. Lyhyempi vapa on myös näppärämpi esim. kajakista kalastaessa. Pitempi vapa toisaalta tuo enemmän ulottuvuutta joka on eduksi kun kalastetaan rannasta käsin.

Keloina olen alkanut käyttämään lähes yksinomaan hyrräkeloja. Hyvä matalaprofiilihyrrä kunnon vavan kanssa antaa sen verran skaalaa uistinkoon valinnassa että sillä pärjää jo aika pitkälle. Raskaimpia kumeja sillä ei toisaalta kannata alkaa viskomaan, niihin on sitten omat välineensä.

UL-luokan kamat ovat oma juttunsa ja niistä ei ole vielä sen kummempaa kokemusta. Tulevaisuudessa on tosin tarkoitus panostaa niihinkin…